Saavutuksia!

Uskomatonta, mutta Luigi on saatu nukkumaan yönsä olohuoneessa. Ei siis vain poissa meidän sängystä, vaan kokonaan eri huoneessa!!! No, asiaa toki auttaa Johannalta saatu aita makuuhuoneen ovessa, mutta silti aivan upeaa.. Luigi oli hoidossa porukoilla viikonloppuna yhden yön (multa meinasi mennä hetkellisesti hermo tuohon siiseliin), ja siellä kokeilivat sitten miten makuuhuoneesta vieroitus onnistuu. Äiti oli meinannut jo heltyä sydäntäsärkevän itkun takia, mutta isä oli pysynyt jämptinä ja se kannatti. Seuraavana yönä kokeiltiin meillä kotona, ja en meinannut uskoa kun Luigi meni sohvalle nukkumaan mun sanottua sille että "Luigi menee nyt nukkumaan" sellaisella tunteettomalla robottiäänellä. ;) Viime yö meni jopa vielä paremmin. Ja kuka sanoi ettei vanha koira opi uusia temppuja, hä?
Pistäydyin eilen taas kaupungilla, kävin Susan kanssa syömässä ja Akateemisessa asentamassa yhden printterin. Heh, älä kysy. Pitäisi löytää asap jotkut kengät, nyt on klapit niin turvoksissa että kohta on tessuteltava paljain jaloin. Ei ehkä ole vielä ihan niin lämmin kuitenkaan. Meinasin ostaa Crocsit, vaikka Hessun mielestä ne on ihan saatanalliset. Mutta kuten olen Hessullekin sanonut, liho ensin 13 kiloa, turpoa ja yritä kävellä millä vaan kengillä. Onnea matkaan! :) Pääasia että olisivat kevyet, mukavat ja helpot laittaa jalkaan.
Kohta on vappu, aika menee tosi nopeasti. Kohta kuukausi laskettuun aikaan. Jännää. Kai pitäisi jo pakata sairaalakassia valmiiksi, tai edes miettiä mitä siihen lykkää. Toisaalta, onhan tässä vielä tsäkällä puolitoista kuukautta aikaa. Tai sitten ei. Kunhan nyt ehdittäisiin sinne Naistenklinikalle tutustumaan ennen sitä!!! Meillä on perheosastolle tutustuminen ensi viikon maanantaina ja seuraavana maanantaina sitten synnytysosastolle. Varmaan viimeistään siellä iskee tajuntaan mitä tuleman pitää ja alkaa jännittämään ihan tosissaan. Varsinkin jos ryhmässä on hysteerisiä ensisynnyttäjiä jotka kyselee epiduraalista jo heti ovella. Hehee. Outoa etten kuulu mielestäni tohon ryhmään..ihminen joka on aina jännittänyt kaikkea, on yhtäkkiä elämän isoimman koitoksen edessä ollut ihmeellisen rauhallinen ja ei-hysteerinen, jopa jalat maassa. Naistenklinikalle olen tainnut soittaa kerran kysyäkseni jotain. aina oppii jotain uutta itsestään ja ehkä jopa kasvaakin. Siis henkisestikin. Wau.