Onni,tuo pieni vauhtipöksy

Hän tosiaan ryömii kuin olisi tuli pöksyissä. Öhisee ja hihkuu mennessään. Ja me ravataan perässä.
Luigi on tähän asti pelännyt makuuhuoneen ovella olevaa aitaa. Eilen hän laski plussat ja miinukset ja kohtasi pelkonsa sujahtaen aidanraosta makuuhuoneeseen ja siitä sänkyyn. Tässä perheessä on pelkkiä humoristeja.
Odotan kevättä tosi paljon. Oikeastaan enemmän kuin koskaan. Väistyisi tää pimeys ja kylmyys. Onneksi valoisa aika pitenee joka päivä.
Tilasin jumppa-dvd:n. Tuli jo viikko sitten, ja on edelleen muoveissa telkan vieressä. Tarttis ehkä tehrä jotain.
Hävettää muutenkin oma saamattomuuteni. En ole oikein jaksanut pitää yhteyttä ihmisiin. Toisaalta juuri nyt tärkeintä olisi arjessa jaksaminen.
Käytiin eilen Hessun kummitädillä. Hän asuu Ruskeasuolla, muutti sinne Forssasta. Ihana, lämmin ihminen. Olen onnellinen siitä että Onskun isovanhemmat ja lähes kaikki tärkeät ihmiset asuvat aika lähellä. Hänellä on pienestä pitäen suuri perhe joka rakastaa. <3

Pieniä askeleita

Olo on hieman parempi. Teen kaikkeni sen eteen,napsin kalaöljykapseleita ja tuhtia b-vitamiinia ja yöt nukun hieman paremmin nukahtamislääkkeillä. Ruokakin maistuu taas.
Mutta nyt tärkeämpään asiaan..Onni ryömii,ja lujaa meneekin. Perässä juostaan jatkuvasti :-D. Hampaita kovasti odotellaan vielä. Mulle oli eka hammas tullut 9 kk ikäisenä. Ja Onsku sanoo äittä. Ei osaa vielä kohdistaa sitä muhun,mutta hauskan kuuloista silti :-D.

Raskasta ja vaikeeta

Nyt on ollut vähän heikompi happi. Ehdin jo ajatella että vastoin kaikkia odotuksia vältyin masennukselta Onnin saapumisen jälkeen. Olo oli vahva ja hyvä. Nooh, ei ole enää.
Koska en häpeä asiaa, kirjoitan nyt jotain tilanteesta tähän.
Lyhyestä virsi kaunis: pelottaa ja ahdistaa. Selviän Onnin hoidosta ja pakollisista hommista, mutta kaikki muu tekee tiukkaa. Lekurin kanssa kävin juttelemassa, on ihan normaalia kuulemma. Olo vaan ei ole normaali. Kaiken lisäksi olen kateellinen kaikille jotka pystyy nauttimaan äitiydestä täysillä ilman tällaista kakkaa. En toki keneltäkään toivoisi hyviä juttuja pois, mutta you know. Pelkään että kun joskus katson taakseni tätä aikaa, onko tää fiilis se ainoa mitä muistan Onnin vauva-ajasta. Tai että tykkääkö Onni musta vähemmän jos joskus saa tietää?
Huoh. Just nyt tulevaisuus tuntuu olevan kadoksissa. Tahdon uskoa sen löytyvän vielä uudestaan. Nyt otan päivän kerrallaan ja yritän nauttia hyvistä hetkistä antamatta kehnojen hetkien lannistaa. En ehkä saa aikaiseksi blogata kauhean usein,mutta jos on asiaa, tod.näk.tiedät mistä ja miten mut tavoittaa.