Nyt on ollut vähän heikompi happi. Ehdin jo ajatella että vastoin kaikkia odotuksia vältyin masennukselta Onnin saapumisen jälkeen. Olo oli vahva ja hyvä. Nooh, ei ole enää.
Koska en häpeä asiaa, kirjoitan nyt jotain tilanteesta tähän.
Lyhyestä virsi kaunis: pelottaa ja ahdistaa. Selviän Onnin hoidosta ja pakollisista hommista, mutta kaikki muu tekee tiukkaa. Lekurin kanssa kävin juttelemassa, on ihan normaalia kuulemma. Olo vaan ei ole normaali. Kaiken lisäksi olen kateellinen kaikille jotka pystyy nauttimaan äitiydestä täysillä ilman tällaista kakkaa. En toki keneltäkään toivoisi hyviä juttuja pois, mutta you know. Pelkään että kun joskus katson taakseni tätä aikaa, onko tää fiilis se ainoa mitä muistan Onnin vauva-ajasta. Tai että tykkääkö Onni musta vähemmän jos joskus saa tietää?
Huoh. Just nyt tulevaisuus tuntuu olevan kadoksissa. Tahdon uskoa sen löytyvän vielä uudestaan. Nyt otan päivän kerrallaan ja yritän nauttia hyvistä hetkistä antamatta kehnojen hetkien lannistaa. En ehkä saa aikaiseksi blogata kauhean usein,mutta jos on asiaa, tod.näk.tiedät mistä ja miten mut tavoittaa.
11 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti