Hiljaa hyvä tulee..

Olo normalisoituu hitaasti mutta melko varmasti :-). En muista koska olisin ollut tällaisessa flunssassa. Ääni katosi pariksi päiväksi ja muutenkin antibiootit tehosivat yllättävän hitaasti. Mutta pahinta kuitenkin on ollut se, etten ole saanut pussailla mun poikia. Luigi onkin ollut tyytyväinen sijaiskärsijä ja onnesta yhisten ottanut kaiken hellyyden vastaan. Tänä aamuna hänen rakkautensa malja taas läikähteli yli, hän pussaili Onnia kaikkialta. Sanat ei riitä kertomaan miten tyytyväinen olen tilanteeseen ja miten ylpeä olen Luigista. En olisi ikinä uskonut että hän tykkäisi vauvasta. Olin kauhuissani myös kun lääkäri kehotti harjaamaan Luipan hampaita. Ne kaikki jotka Luigin tuntevat välttävät mieluusti sormien työntämistä hänen suuhunsa. Mutta kuinkas ollakaan, hän pitää hampaiden harjauksesta. Jopa hyppii innoissaan kun kysyn että olisiko aika harjata legot. Asiaan saattaa vaikuttaa kanan makuinen hammastahna. :-D
Olin Elkun kanssa eilen Sussella istumassa iltaa. Oli tosi mukavaa, kiitosta vaan, ja ihanaa olla hetki ihan vain aikuisten kanssa. Ruoka oli taas ihanaa, kiitokset kokille!
Tänään on edessä pientä mööblausta, sorkitaan olohuone abt vanhaan järjestykseen. Huonekalujen määrä tosin on kasvanut, eli jännitysmomentti on olemassa. Toivottavasti saamme hieman tilantuntua lisää, sillä meitä molempia on ahdistanut kovasti yhä vähenevä tila. Se että tykkäämme levyistä, leffoista ja kirjoista ei totisesti auta asiaa.
Katselen ulos ikkunasta ja kuuntelen sateen ropinaa Onnin unisen tuhinan kera. Ja mieleeni tuli Ipan kirjoittama runo talvesta. "satoi eilen talven lumi, suli ennen kuin ulos pääsin. Yksin itkin portailla kadonnutta lunta. Hei rakastan lunta!" Tulipa ikävä Ipaa. Voi kun törmättäisiin joskus, numero katosi vanhan puhelimen mukana :-(.